Tuesday, September 30, 2008

Juoksutreenit 10

1 minuuttia reipasta kävelyä
4 minuuttia juoksua
2 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
2 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
3 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2000 m)

Alun kaksiminuuttinen kävely jäi minuuttiin kun koira päätti tehdä tarpeensa heti alkumatkasta. Lieneekö johtunut tästä vajaasta lämmittelystä vai mistä, mutta oikeassa nilkassa viilsi heti ekan juoksupätkän alkuvaiheessa. Tämä meni kuitenkin nopeasti ohi, mutta sen sijaan alkoi saman jalan pohjetta särkeä. Ei kovasti, mutta niin että se tuntuu vieläkin. Lienenkö sitten varonut sitä jalkaa jotenkin ja sen tähden saanut pohjelihaksen kipeäksi, tiedä häntä.

Nyt tuntuu siltä että ekan juoksupätkän alkumatka on epämukava, mutta tunne paranee loppua kohden ja loppujuoksupätkät menevät sillä samalla "kyllä tämä tästä" -fiiliksellä.

Sunday, September 28, 2008

Pilates 5. kerta

Jatkettiin vatsa- ja selkälihasteemalla. Parissa liikkeessä tuntui jo ihan poltetta. Miten se tunti tuntuukin aina loppuvan liian nopeasti?

Juoksutreenit 9

2 minuuttia reipasta kävelyä
4 minuuttia juoksua
2 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
2 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2000 m)

Juoksutreenit jäivät torstailta ja lauantailta juoksematta agilityn MM-kisojen takia. Olenkin sen sijaan istunut kolme päivää jäähallin penkillä jännittämässä Suomen kisaajien puolesta. Tänään kuitenkin kirkas syyssää veti kisojen päätyttyä ulos ja pitihän se käydä kisoista ostamaani uutta joustavaa juoksuhihnaakin kokeilemassa. Hihna toimi vallan mainiosti!

Epäilin että juoksusta ei tule mitään pitkähkön tauon ja jonkinmoisen polvien jomotuksen takia, mutta hommahan luonnistui ihan kivasti. Henki kulki ja eka neljän minuutin pätkäkin tuntui ihan kivalta. Ennen lenkille lähtöä olin aivan valmis nukkumaan, mutta lenkin jälkeen piristyin niin että ei tässä mitään päivänokosia tarvita!

Wednesday, September 24, 2008

Kotipilatesta

Tämän päivän video viihdytti tyttöä sen verran että tuli vain yksi keskeytys pilatekseen kun piti mennä laittamaan sama video uudelleen päälle. Ja joko täällä on kuuma tai sitten sain jumpattua sen verran tehokkaasti että tuli oikeasti kuuma.

Tuesday, September 23, 2008

Juoksutreenit 8

3 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
1 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2200 m)

Juoksupäivä olisi ollut eilen, mutta päätin jättää väliin koska olin niin väsynyt edellisen yön syöttöhulinasta (pojalla on meneillään joku tiheän imun kausi). En halua että juoksusta tulee missään vaiheessa pakkopullaa. Juoksin siis tänään lämmittelynä Viljon agilitytreeneihin, ja se olikin oikein mukava kokemus. Hallin ympärillä on sopivasti teitä joten pystyin valitsemaan sopivan pituisen reitin lenkille. Pystyin pitämään hengityksen rauhallisempana kuin aiemmin, vaikka reitillä oli myös ylä- ja alamäkiä.

Pelkäsin etten jaksa enää itse treeneissä tehdä mitään, mutta kumma kyllä lenkki ei vaikuttanut itse treeneihin. Tosin emme paljoa juosseet sillä harjoittelimme enimmäkseen keppejä ja kontakteja.

Sunday, September 21, 2008

Pilates 4. kerta

Hengitykseen ei tarvitse juurikaan enää keskittyä, tosin parissa liikkeessä oli epäselvää milloin hengittää ulos ja milloin sisään. Pitkähkön kisapäivän jälkeen oli todella kiva lähteä rauhoittumaan ja kuuntelemaan itseään pilatekseen! Alussa vartalo tuntui ihan toispuoleiselta, oikea puoli tuntui painavammalta. Lopussa vartalo oli tasapainoisemman oloinen.

Saturday, September 20, 2008

Juoksutreenit 7

3 minuuttia reipasta kävelyä
4 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
1 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2000 m)

Olipa hauska huomata että tuo neljän minuutin juoksupätkä tuntui mukavammalta kuin ihan ensimmäisen juoksukerran kaksiminuuttinen. Myöskin aiempien kertojen sydämen hurja hakkaus ei enää tuntunut viimeisellä juoksupätkällä. Parempaan suuntaan ollaan siis menossa!

Friday, September 19, 2008

Viikko-ohjelma

Nyt on alkanut pikkuhiljaa muodostua viikottainen aikataulu kuntoilulle.

maanantai: juoksutreenit
tiistai: koiran treenit (tai lepopäivä, riippuen treenien teemasta)
keskiviikko: kotipilates
torstai: juoksutreeni (+ mahdollisesti koiran treenausta)
perjantai: lepopäivä
lauantai: juoksutreeni (+ mahdolliset agilitykisat)
sunnuntai: pilates (+ mahdolliset agilitykisat)

Thursday, September 18, 2008

Juoksutreenit 6

4 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
1 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2000 m)

Hyvänen aika! Toisen juoksupätkän loppumerkin kuullessani eka ajatus oli "Nyt jo?". Ei niin että olisin välttämättä halunut jatkaa juoksemista, mutta en sentään kärvistellyt joka askelmalla. Selvää edistystä havaittavissa siis.

Tänään pääsin juoksemaan jo näin aamupäivästä kun Kennelpoika oli kotona lastenvahtina. Tämä aika tuntuisi kaikkein mukavimmalta lenkkeillä (hiljainen kylätie), harmi että siihen on niin harvoin mahdollisuus.

Wednesday, September 17, 2008

Kotipilatesta

Tänään oli mukava tehdä DVD:n mukana kotipilatesta kun Kennelpoika oli kotona viihdyttämässä lapsia samaan aikaan. Nyt linkitettyihin liikkeisiin sai jo sujuvuutta kun alkaa oppia liikkeet ja missä järjestyksessä ne mennään. Hengitys ja vatsalihakset eksyvät vielä välillä.

Monday, September 15, 2008

Juoksutreenit 5

4 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
1 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2000 m)

Viljo ja Palm pääsivät taas mukaan lenkille. Molemmat yhtä vaivattomia mukana (tai mitä nyt toisen kakkatauon takia pitää pysähtyä ja aikataulut menevät tästä syystä jonkin verran sekaisin). Mutta tuskin se nyt niin nokonuukaa on...

Olkapäät eivät ole kipeytyneet nyt kahdella viimeisellä kerralla, hurraa! Missäköhän vaiheessa juoksusta pitäisi tulla mukava tapahtuma? Vai tähtääkö kaikki vaan tähän juoksun jälkeiseen hyvään oloon? Olisi kiva jos jossain vaiheessa huomaisi että ei joka askelmalla toivo kuulevansa sitä juoksusta kävelyyn vaihdon merkkiääntä.

Sunday, September 14, 2008

Pilates 3. kerta

Tänään keskityttiin erityisesti syviin vatsalihaksiin ja siltä se tuntuikin! Hengitykseen ei tarvitse niinkään enää keskittyä, mutta vatsalihasten jännittäminen näyttää silloin tällöin unohtuvan. Onneksi ohjaaja jaksaa muistuttaa siitäkin.

Teimme myös selkälihasliikkeitä, ja ne vasta ovat hankalia. Vatsallaan maaten pitäisi painaa lantiota lattiaan ja nostaa päätä ja käsiä ylös. Huhheijaa. (Yläselän?) selkälihakset on varmaan se heikoin lihasryhmä tässä vartalossa sillä hyvä jos saan pari milliä irroitettua kädet lattiasta. Noh, tuskimpa ne kauaa noin huonossa kunnossa on jos vaan jaksaa jatkaa tätä harrastusta.

Jostain syystä mulla on käsivarret kipeät vaikkei mitään varsinaisesti käsillä tehtykään?!

Saturday, September 13, 2008

Juoksutreenit 4

4 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
1 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n.2000 m)

Tänään kertaa otin juoksutossut mukaan kun menin lasten kanssa äidilleni käymään. Äitini asuinalue on tiheästi asutettua esikaupunkialuetta (kun taas me asumme syrjässä sivistyksestä) ja siellä on kyllä paljon mukavampi käydä lenkillä kun on paljon katseltavaa ja monta eri reittivaihtoehtoa valittavana. Täällä meillä vaihtoehtoisia suuntia on kaksi, eli yhtä ja samaa tietä, mutta vaan eri suuntiin. Ja pimeän tullen juostaan pimeässä, katuvaloja kun ei ole.

Virhe oli sen sijaan lähteä lenkille suoraan mummin kahvipöydästä. Mahassa hölskyi iso mukillinen kahvia ja muutama pulla. Eka juoksupätkä oli aika ikävä, tuntui raskaalta ja polvissa tuntui ikävältä. Mutta tunne meni onneksi ohi ja loppupätkät sujuivat taas ihan ok.

Tällä kertaa kokeilin Kennelpojan Palmia aikataulutukseen. Kennelpoika oli ohjelmoinut Palmiin Timerin joka hälytti aina kun piti vaihtaa juoksulta kävelyyn ja toisinpäin. Todella kätevää! Merkkiääni kuului hyvin vaikka Palm oli vyölaukussa (laukkuosa selkäpuolellani). Tällä tulen varmaankin jatkamaan.

Thursday, September 11, 2008

Juoksutreenit 3

4 minuuttia reipasta kävelyä
3 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
1 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuutti juoksua
2 minuutti reipasta kävelyä
yht. 17 minuuttia (n. 2000 m)

Tällä kertaa otin Viljon mukaan valjaissa ja kiinnitin hihnan vyölaukkuun jäljitellen juoksuvyötä.
Yllättävän toimiva systeemi, ja hintakin oli paras mahdollinen. Viljo osaa näköjään hyvin juosta edelläni niin ettei hihna sotkeennu jalkoihin, ja pissatkin se osaa tehdä siinä vauhdissa kun kulloinkin mennään. Eli Viljo pääsee mukaan juoksulenkille toistekin!

Kaivoin korvaläpät kaapista kun viimeksi tuntui että "niskan sivut" kipeytyivät kylmyydestä ja läpät auttoivatkin tähän ongelmaan hienosti (mulla on aina ollut aika kylmyydelle herkät korvat).

Olen yrittänyt miettiä mikä systeemi olisi paras tuon juoksu-kävely-juoksu -aikavälin mittaamiseen niin ettei tarvitsisi jatkuvasti olla räpeltämässä kelloa. Ekalla kerralla juoksin känny kädessä (huono: epätarkka (kännyssä ei sekkaria) ja painava systeemi). Toisella kerralla juoksin keittiön digitaalisen "munakellon" kanssa (hyvä: voi ajastaa etukäteen ja piippaa kun on juostu tarpeeksi, huono: ei oikein sovi käteen ja taskussa nappulat painautuvat helposti itsekseen niin että kello pysähtyy). Tällä kerralla löysin sekuntikellon kaapista ja juoksin sen kanssa (hyvä: kevyt ja saa kaulaan roikkumaan, huono: heiluu kaulassa ärsyttävästi ja joutuu kurkkimaan juostua aikaa). Sekuntikello on ainakin tähän mennessä ollut kuitenkin paras ja vaivattomin, ja jos siihen olisi käyttöohjeet niin kenties kelloon saisi myös nuo etukäteisajastukset?

Ja sitten itse juoksukokemukseen. Yllättäen kaksi ekaa juoksujaksoa meni nyt suht kivasti. Kävin lukemassa oikeasta juoksuasennosta ja hengitystekniikasta (google auttaa aina) ja keskityin erityisesti käsien sivuttaisliikkeen minimoimiseen, hengitykseen pallean kautta sekä ryhtiin. Viimeisellä juoksupätkällä tulikin sitten jo vilkuiltua kelloa (ja olkapäätä alkoi särkeä kun unohdin keskittyä niiden rentouttamiseen) ja toivottua että sekuntit kuluisivat nopeammin...

Wednesday, September 10, 2008

Kotipilatesta

Tällä kertaa pilateksen keskeytti sekä pojan syöttö että tytön välipala. Mutta ajattelin että pääasia että tekee(tai yrittää tehdä) edes jotain, vaikka keskittyminen ja lihasten lämmittely nyt ei ihan optimia olekaan.

Lehmäjengi ei näköjään ihan riittänyt huvittamaan tyttöä koko ajaksi, mutta onneksi hän tyytyi juoksemaan ympärilläni sekä toimimaan jalkapainona vatsalihasliikkeissä. Vaikeinta on muuten olla nauramatta esikoisen touhuille samalla kun pitäisi keskittyä myös siihen oikeaan hengitykseen.

Siinä vaiheessa muuten kun pääsen vatsalihasliikkeissä ylös ilman että jalat nousevat tai että hengitys keskeytyy ponnistukseen, voidaan sanoa että ollaan voiton puolella. Saas nähdä pitkäänkö siihen menee...

Monday, September 8, 2008

juoksutreenit 2

3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
2 minuuttia reipasta kävelyä
1 minuutti juoksua
1 minuutti reipasta kävelyä
yht. 14 minuuttia (1500 m)

Vesisateesta huolimatta laitoin urhoollisesti tossut jalkaani ja lähdin menemään. Eka juoksupätkä oli taas vähän kankea (johtuneeko lievästä ylämäestä?) sen jälkeiset pätkät tuntui paremmalta. Jostain syystä saan aina jommankumman olkapään kipeäksi juostessani, vaikka yritän tietoisesti rentouttaa olkapäät. Täytyy varmaan googlata oikea juoksuasento ja katsoa josko siitä olisi apua.

Mahtaisikohan joku hengitystekniikka auttaa hapen kulkemisessa? Ainakaan pilateksessa käytetty nenän kautta sisään ja suun kautta ulos ei tunnu toimivan.

Karvarouskuja näytti olevan tien varret pullollaan, onneksi niitä ehtinyt jäädä keräämään kun kotonakin odottaa iso sangollinen perkausta...

Sunday, September 7, 2008

Kotipilates

Tällä kertaa laitoin muumeja tytölle telkkariin ennenkuin itse aloitin. Muumit ovat vaan hieman liian lyhyitä, kaksi kertaa sain laittaa uuden jakson jumpan aikana (keskittyminen siis herpaantui). Seuraavalla pitää laittaa joku pitempi video.

Olisi tietysti kivaa jos tyttö jaksaisi jumpata kanssani, mutta homma menee ilman "harhautusta" vain jaloissa roikkumiseen tai selässä kiipeilyyn (ja tietenkin juuri silloin kuin pitäisi juuri niitä lihaksia/liikkeitä tehdä).

Nyt pystyin kuitenkin paremmin keskittymään itse liikkeisiin ja selimakuulta istumaan nousussa huomasin kyllä vatsalihasten heikon kunnon. Ylös ei pääse ellei nosta jalkoja hieman, ja loppuvaiheessa piti ottaa sitten jo vähän vauhtiakin mukaan kun ei jaksanut enää sitäkään.

Ajoituksena tämä aamupalan jälkeen mutta ennen aamupesua tuntuu hyvältä, poika nukahtaa aamupalan jälkeen sopivasti eikä suihkussa tarvitse ehtiä käymään kahta kertaa saman päivän aikana ;)

Saturday, September 6, 2008

Juoksutreenit 1

Vähän aerobista liikuntaa joukkoon.

Aloitin varovasti mukaellen Kuntoplussan 5 kilometrin juoksuohjelmaa:

3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
3 minuuttia reipasta kävelyä
2 minuuttia juoksua
2 minuuttia reipasta kävelyä
1 minuutti juoksua
1 minuutti reipasta kävelyä
yht. 14 minuuttia (1500 m)

Eka juoksupätkä tuntui vähän hankalalta, mutta toinen juoksupätkä tuntui jo rullaavan paljon paremmin. Kokonaisuudessaan ensimmäiseksi juoksupätkäksi positiivinen kokemus. Hengästytti, mutta en sentään kuollut matkalle.

Thursday, September 4, 2008

Kotipilatesta

Löysin kirjahyllystä "Kiinteyttävä pilates" -DVD:n ja päätin kokeilla miten kahden lapsen kanssa pystyy tekemään liikkeet. Aika-ajoin aika hankalaa, sanoisin.

Lämmittelyosio meni vielä hyvin, mutta mattoliikkeet olivat hankalia kun tyttö makasi jumppamatolla yleensä aina kun olisi pitänyt itse asettua siihen johonkin asentoon. Liikkeistä tuli siis kaikkea muuta kuin sujuvia, mutta ehkä uutuudenviehätyksen hälvettyä saan jumppamaton kokonaan itselleni... Lämmin tuli joka tapauksessa ja osa vatsalihasliikkeistä olivat ihan killereitä. (Mulla on selkä- ja vatsalihakset älyttömän huonossa kunnossa, ellei lähes surkastuneet.)