Thursday, April 30, 2009

Nuuksioretki

Eilen kävimme Nuuksiossa kävelyretkellä ja tässä mittaustulokset:

Mitattu aika 2,35 h
Syke alle 110 2,35 h
Kulutus 294 kcal
Ylin syke 117
Keskimääräinen syke 83
T.E 1,1

Tuesday, April 28, 2009

Juoksutreenit 60

5 min reipasta kävelyä
25 min juoksua (3,76 km)
1 min reipasta kävelyä
yht. n. 31 min (n. 4430 )

Äitin maastoissa taas juoksemassa. Tällä kertaa sykemittarin vyö oli sunnuntaista kadonnut jonnekin mustaan aukkoon, enkä löytänyt sitä tunnin kiihkeän etsimisen jälkeenkään mistään.

Olipa orpo olo juosta ilman tuotakin teknistä apuvälinettä. Ehkä sitä kuitenkin tottuisi tähän "sokkona" juoksemiseenkin, ainakin menin vähän nopeammin tuon saman reitin kuin edellisellä kerralla.

Sää: +jotain, lämmintä ainakin, poutaa

Sunday, April 26, 2009

Pilates 24. kerta

Apuna käytettiin taas pilatesrengasta. Jotenkin tuntuu että tuo kävely tunnille lämmittää lihakset kivasti vastaanottamaan treenin, sillä molemmilla kerroilla kun olemme kävelleet tunnille, on tunti tuntunut todella tehokkaalta.

Mukavaa on ollut myös se että nyt olen saanut muutaman kerran ohjaajalta positiivista palautetta lihasten selkeästä kasvusta ja liikkeiden paremmasta onnistumisesta. Mutta en vieläkään päässyt selimakuulta istumaan ilman että nostin jalkoja ilmaan, ARGH!

Sykemittarin mukaan kävelymatka kesti (meno-paluu) n. 1h 20 min ja keskisyke oli 106, ylin syke 124, kaloreja kului 269 ja TE 1,3 (matala vaikutus). Reippaallakaan kävelyllä ei siis ole ainakaan mulle kuntoa kohottavaa vaikutusta, korkeintaan palauttava. Mutta positiivista on se että tuo on ihanteellinen rasvanpolttoteho.

Friday, April 24, 2009

Juoksutreenit 59

5 min reipasta kävelyä
25 min juoksua (4,02 km)
3 min reipasta kävelyä
yht. n. 33 min (n. 4670 )

Ihana aurinkoinen ilma! Jopa pelkkä pitkähihainen juoksupaita oli vähän liikaa, lyhythihaisellakin olisi varmaan pärjänyt. Juoksu sujui kivasti, ja aikoja&matkaa verratessa edelliseen jopa entistä nopeammin. Intervalleista on selkeästi ollut jotain hyötyä!

Sää: +14, poutaa

Mittauksen kesto oli 37 min (sisältää lenkin ja venyttelyn) josta:

syke yli 168, 0 min (ylirasitus)
syke 150-168, 3 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 23 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 4 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 7 min (verryttely/jäähdyttely)
speed average 7,5 km/h
max speed 10,9
distance 4,67
kulutus yht. 254 kcal
ylin syke 165
keskimäärin 132
training effect 3,5 (kehittävä vaikutus)

Tuesday, April 21, 2009

Agilitytreenit, valmentajan vetämät

Mittauksen kesto oli 1 h49 min (sisältäen lämmittelyn, ratatreenit ja jäähdyttelyn)

syke yli 168, 0 min (ylirasitus)
syke 150-168, 6 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 14 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 17 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 1 h 12 min (hengailua)
kulutus yht. 487 kcal
ylin syke 170
keskimäärin 111
training effect 2.2 (ylläpitävä vaikutus)

Sunday, April 19, 2009

Pilates 23. kerta

Koska illat ovat jo valoisat niin päätimme lähteä Pilatekseen kävellen. Tai minä ajan ensin autolla Terhille ja sieltä kävelemme tunnille (45 minuuttia reippaasti kävellen suuntaansa). Ihan hyvä alkulämmittely!

Itse tunnilla käytettiin pilatesrengasta, ah miten tehokas väline!

Takaisinkin jaksettiin hyvin omin jaloin kävellä, vaikka optiona olikin soittaa kyyti hakemaan ;D

Saturday, April 18, 2009

Juoksutreenit 58, intervalliharjoitus

15 min reipasta kävelyä
5 min hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
7 min reipasta kävelyä
yht. n. 33 min (4300 m)

Gps-PODista loppui patterit joten en saanut vauhtia enkä matkaa. Todennäköisesti kuitenkin saman verran kuin viimeksikin.
Toiseksi viimeinen juoksupätkä osui pahimpaan ylämäkeen joten sen jälkeen olin niin kuollut että piti kävellä viimeistä juoksupätkää edellinen osio, en millään jaksanut hölkätä sitä. Kävely auttoikin sen verran että jaksoin sitten taas hyvin sekä juosta että hölkätä viimeiset pätkät.
Juoksua vähän vaikeutti yhtäkkinen "takatalvi", paikkapaikoin tie oli ihan jäässä ja luisti yllättäen jalan alla.

Sää: +0 °C, poutaa

Mittauksen kesto 37 min (sisältää lenkin ja venyttelyn)

syke yli 168, 3 min (ylirasitus)
syke 150-168, 4 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 4 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 21 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 5 min (verryttely/jäähdyttely)
kulutus yht. 239 kcal
ylin syke 181
keskimäärin 131
training effect 3,3 (kehittävä vaikutus)

Wednesday, April 15, 2009

Juoksutreenit 57

5 min reipasta kävelyä
27 min juoksua (3,76 km)
1 min reipasta kävelyä
yht. n. 33 min (n. 4430 )

Äitin maastoissa juoksemassa. Lämmin tuli ainakin varsinkin aurinkoisissa paikoissa. Vaikka lähdin lenkille käytännössä suoraan ruokapöydästä, sujui juoksu ihan ok. Toki hieman tuntui täydeltä vatsa, mutta olin osanut syödä niin ettei ollut ähky olo edes juostessa.

Sää: +jotain, lämmintä ainakin, poutaa

Mittauksen kesto oli 38 min (sisältää lenkin ja venyttelyn) josta:

syke yli 168, 0 min (ylirasitus)
syke 150-168, 0 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 27 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 4 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 6 min (verryttely/jäähdyttely)
speed average 7,0 km/h
max speed 13,3
distance 4,43
kulutus yht. 250 kcal
ylin syke 147
keskimäärin 131
training effect 3,4 (kehittävä vaikutus)

Sunday, April 12, 2009

Agilitykisat

Mittauksen kesto oli 4 h 48 min (sisältäen 3 x rataantutustumisen/lämmittelyn/ratasuorituksen/jäähdyttelyn (3 kisaa))

syke yli 168, 1 min (ylirasitus)
syke 150-168, 9 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 10 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 46 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 3 h 41 min (hengailua)
kulutus yht. 1002 kcal
ylin syke 180
keskimäärin 100
training effect 2.4 (ylläpitävä vaikutus)

Friday, April 10, 2009

Juoksutreenit 56, intervalliharjoitus

15 min reipasta kävelyä
5 min hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
6 min reipasta kävelyä
yht. n. 32 min (4260 m)

Äh, sykemittariin vaihdettin paristo, ja nyt kaikki asetukset olivat näköjään nollaantuneet. Mitään kunnon mittauksia en siis saanut tästä reissusta.

Juoksin ekaa kertaa ilman korvalappuja (oli ihanan lämmintä!), ja siitä johtuen kuulokkeiden napit eivät pysyneet yhtään korvissa! Äärettömän arsyttävää olla jatkuvasti niitä laittamassa takaisin paikoilleen, varsinkin kun pitäisi keskittyä intervalleihin eikä mihinkään muuhun. Tästä johtuu varmaankin keskisykkeen alhainen arvo...

Sää: +10 °C, poutaa

kulutus yht. 202 kcal
ylin syke 174
keskimäärin 125
training effect 3,3 (kehittävä vaikutus)

Wednesday, April 8, 2009

Juoksutreenit 55

5 min reipasta kävelyä
23 min juoksua (3 km)
4 min reipasta kävelyä
yht. n. 32 min (n. 4500 )

Ihana aurinkoinen päivä lenkille! Juoksu tuntui sujuvan mukavasti joten juoksin hieman pidemmälle kuin normaalisti.

Sää: +4 °C, poutaa

Mittauksen kesto oli 35 min (sisältää lenkin ja venyttelyn) josta:

syke yli 168, 0 min (ylirasitus)
syke 150-168, 18 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 8 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 7 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 2 min (verryttely/jäähdyttely)
speed average 7,5 km/h
max speed 16,9
distance 4,5
kulutus yht. 272 kcal
ylin syke 165
keskimäärin 142
training effect 3,9 (kehittävä vaikutus)

Sunday, April 5, 2009

Pilates 22. kerta

Vihdoinkin päästiin taas pilatekseen! Tässä on tunteja peruuntunut flunssien ja vähäisen väkimäärän takia, mutta onneksi nyt taas tunti pidettiin. Ensi sunnuntaina tosin taas on tunti peruttu pääsiäisen takia, äh.

Juoksutreenit 54, intervalliharjoitus

15 min reipasta kävelyä
5 min hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
40 sek juoksua
40 sek hölkkää
6 min reipasta kävelyä
yht. n. 32 min (4260 m)

Tällä kertaa pidensin intervalleja 10 sekunnilla. Strategian pidin samana kuin viimeksi, eli alusta asti sellaisella nopeudella että viimeisenkin jaksaa juosta samaa vauhtia. Aika hyvin onnistuin siinä, jaksoin juosta viimeisen hyvällä vauhdilla, mutta tiukkaa se teki.

Sää: +5 °C, poutaa

Mittauksen kesto oli 37 min (sisältää lenkin & venyttelyn) josta:

syke yli 168, 3 min (ylirasitus)
syke 150-168, 4 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 9 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 18 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 3 min (verryttely/jäähdyttely)
speed average 6,9 km/h
max speed 27,5
distance 4,26 km
kulutus yht. 246 kcal
ylin syke 184
keskimäärin 136
training effect 3,7 (kehittävä vaikutus)

Friday, April 3, 2009

Tehokävely 2

50 min reipasta kävelyä (5 km)
(joka tosin sisälsi pari hölkkäpätkää)

Alkuviikko tuli kulutettua flunssan kourissa joten päätin ottaa varovasti tämän flunssan jälkeisen lenkin. Vähän tuntui kurkussa kipeältä, mutta muuten ihan ok olo, sykekään ei noussut mitenkään hurjiin lukemiin.

Mittauksen kesto oli 50 min josta:

syke 150-168, 0 min (suorituskyvyn parantaminen)
syke 130-150, 8 min (kunnonkohotus)
syke 110-130, 30 min (rasvanpoltto)
syke alle 110, 13 min (verryttely/jäähdyttely)
speed average 6,1 km/h
max speed 9,5 km/h
distance 5,01
kulutus yht. 258 kcal
ylin syke 145
keskimäärin 117
training effect 2,3 (ylläpitävä vaikutus)